Raparperi tullut pintaan, hallituskriisi vältetty ja EU:n elvytyspakettia ihmetellään

Kävin tänään vain katsomassa viljelypalstalla. Huomenna sinne tulee ainakin lavakauluksia, hevosenlantaa ja mustaa multaa, mutta niitä pääsee asentamaan vasta Vappupäivänä kun on ehkä pihassa vietetty aattona aikaa paljussa ja ainakin syöty perunasalaattia ja muita perinteisiä vappuruokia. Simaakin on jääkaapissa kymmenen pulloa pullotettuna. Palstalla löytyi sitten pienen etsimisen jälkeen raparperi, joka oli aika pieni ja ryppyinen, mutta voimalla tulossa esille. Tämän vuoden raparperisato tulee kyllä todennäköisesti vielä pihasta, ei niinkään palstalta.

Hallituksen kehysriihen voimallisimmat puinnit saatiin tänään päätökseen, kun Keskustapuolue sai riittävät myönnytykset toisilta: turpeentuottajia tuetaan, mahdollisuuksia turpeen verottomaan polttoon lisätään, verotusta kiristetään suurimpia esitettyjä lukuja vähemmän ja kehyksen ylityksessä tapahtui pientä viilaamista alaspäin: 900 miljoonan ylitys 2022 ja 500 miljoonaa 2023. Hurjia lukuja silti, joskin valtion budjetissa suhteellisen pientä. Keskeisin positiivinen asia kuitenkin, että nykyinen hallitus saa jatkaa hyvää työtä koronaepidemian hoitamiseksi ja siitä irrottautumiseksi.

Toinen eilisen kiperä kysymys on EU:n elvytyspaketin hyväksyminen. Se on nyt muuttunut Kokoomuksen väännöksi, koska eivät pysty ottamaan kunnollista kantaa pakettiin: eivät haluaisi aiheuttaa kaaosta Eurooppaan kaatamalla pakettia, mutta eivät ole kovin tyytyväisiä myöskään löysään rahanjakoon ja tulonsiirtoon Suomesta poispäin. Perussuomalaisille tämä ei ole ongelma: tulevat vastustamaan pakettia kuten Kristillisdemokraatitkin ja saavat lyötyä kiilaa Kokoomuksen riveihin, edes paljoa yrittämättä. Kokoomuksen sisältä kuuluu ääniä paketin kaatamiseksi. Niin tuskin kuitenkaan käy, jos hallituspuolueet pysyvät yhtenäisinä. Ja paketin kaatuminenkin saattaisi olla mielenkiintoista, ainakin.

Nyt toivottavasti vähäksi aikaa riittää politiikka: nukkumaan, huomenna töitä, sitten Vapun ruokahuoltoa ja siivoamista, Vappuaattona vähän töitä, ehkä paljun lämmitystä, ruuanlaittoa, ja sitten Vappupäivänä viljelyspalstalle rakentamaan lavoja.

Samettiruusuja ja politiikan hurja päivä

 

Kylmä päivä eikä muutenkaan paljoa uutta kerrottavaa kasveista. Olin vain ajatellut pistää kuvan samettiruusun taimista, joita kasvatan kotipihaa varten. Kaksikymmentäkaksi ryhmäsamettikukkaa ja kaksikymmentäkaksi kääpiösamettikukkaa turveruukuissa. Sitten päivän poliittinen kattaus alkoi mennä mielenkiintoiseksi. Keskustapuolueen Annika Saarikko kertoi, että alkavat epäillä hallituksen toimintakykyä ja perustuslakituomioistuin kertoi, että EU:n tukipaketti edellyttää 2/3 määräenemmistöä eduskunnassa.

Tänään siis oli puolivälikehysriihen seitsemäs päivä. Koronakriisin vuoksi suunnitelmat ovat joutuneet vahvaan uudelleenarviointiin, minkä takia tavallista pidempi neuvottelu kehysriihessä on ihan ymmärrettävää. Sitten erikseen on Keskustapuoluetta lähellä oleviin tahoihin erityisesti vaikuttava tilanne, kun turpeenpoltto on käymässä kannattamattomaksi päästökaupan vuoksi, paljon nopeammin kuin mihin kevyellä veronkorotuksella pyrittiin. Tämä on luonut erityistä painetta Keskustapuolueelle noissa neuvotteluissa. Muita hiertäviä asioita on, kuinka nopeasti koronakriisin jälkeen voidaan palata normaaliin menokehykseen ja millaisilla työllisyystoimilla julkista taloutta saataisiin kohennettua. Erityisiä kierroksia otettiin, kun Vanhasen esityksessä oli koulutusleikkauksia ja Marinin kompromississa veronkorotuksia. Oman lisänsä toi, kun Keskustapuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kurvinen kertoi, miten heille on vaikeaa, kun heidän kilpakumppaninsa pääsevät sanomaan vihervasemmistolaisen puolueen apupuolueeksi. Asiaa ei auta, että Keskusta ei ole saanut kannatustaan kasvuun ennätyksellisen huonon eduskuntavaalimenestyksen jäljiltä kahdesta puheenjohtajavaihdoksesta huolimatta. 

Tänään jo povattiin hallituksen kaatumista (kuten muutamana edellisenäkin päivänä), mutta neuvottelut jatkuivat myöhäiseen iltaan ja jatkuvat taas huomenna. Aikaisempien pohdintojen perusteella tämän hallituksen kaatuessa mahdollisia kombinaatioita olisi jonkinlainen sinipunahallitus tai oikeistohallitus. Sinipunassa Keskustapuolue olisi oppositiossa, häränpyllyhallituksessa samassa raossa, jossa menetti viime kaudella yli seitsemän prosenttiyksikköä kannatusta. Olisi myös mahdollista, että kumpikaan näistä ei enää muodostuisi loppukaudeksi vaan olisi mentävä uusiin eduskuntavaaleihin, jotka nekään ei välttämättä olisi kaikille osapuolille mieluisat, mieluisimmat nykyisellään perussuomalaisille. Ehkä siihen ei tarvitse mennä.

Päivän varsinainen uutinen oli, että Perustuslakivaliokunta äänesti äänin 9:8 että EU-tukipaketti edellyttää 2/3 enemmistön mennäkseen läpi. Tähän hallituksen äänet eivät riitä ja Kokoomuksesta toivotaan tukea äänestykseen. Erityisen mielenkiintoista on, että Kokoomuksen, Keskustapuolueen ja Perussuomalaisten edustajat äänestivät määräenemmistön puolesta ja SDP:n, Vihreiden, Vasemmistoliiton ja RKP:n edustajat äänestivät yksinkertaista enemmistöä. Päätös oli siis täysin poliittinen. Perussuomalaiset ovat ilman muuta äänestämässä tukipakettia vastaan kuin myös Kristillisdemokraatit. Kokoomus on tämänpäiväisessä kokouksessaan päättänyt äänestyksellä, että kokoomuksen kansanedustajat äänestävät äänestyksessä tyhjää, jolloin hallituksen äänet riittäisivät viemään esityksen läpi perussuomalaisia ja kristillisdemokraatteja vastaan. Ainakin kaksi kokoomuksen kansanedustajaa on kuitenkin jo nyt kertonut äänestävänsä esitystä vastaan.

Sekä Keskustapuolueen että Kokoomuksen kannat olivat jonkinlainen poikkeama ennakoidusta: Keskustapuolue äänesti hallituksen tavoitteiden vastaisesti ja Kokoomuksen olisi kuvitellut EU-myönteisenä puolueena tukevan jo PeV:ssä tukipaketin läpimenoa. Kumpikin kuitenkin kokee Perussuomalaiset omiksi kilpailijoikseen, mikä saattaa vaikuttaa päätökseen: pelkäävät äänestää mahdollisesti heidän äänestäjäkunnalleen epämieluisaa vaihtoehtoa, minkä vuoksi äänestivät perussuomalaisten tavoin. Huonoimmillaan tuota voisi pitää myös ennusmerkkinä suunnitellusta hallitusyhteistyöstä, kun Keskustapuolueen ja Perussuomalaisten näkemykset tässä aidosti kohtaavat ja Kokoomus kääntyy heidän kannalleen. Olisi kuitenkin melkoinen ikävä yllätys, jos ennustus kävisi toteen.

Ennusmerkit mahdollistavat kaksi erilaista kehityskulkua: neuvottelut jatkuvat ja Keskustapuolue löytää edelleen paikkansa nykyisessä hallituskokoonpanossa tai hallitus kaatuu ja tilalle muodostuu oikeistohallitus, joka todennäköisesti kaataisi myös EU-tukipaketin. Erityisenä kummallisuutena olisi, jos Keskusta jatkaisi nykyhallituksessa, mutta omista lähtökohdistaan ja kannatustoiveissaan kaataisi tukipaketin, kun siitä äänestetään. Se saattaisi nipinnapin olla hyväksyttävissä oleva tapahtumasarja.

Ja sitten positiivisempiin kuviin: Elämänlanka

Kaksi kappaa perunaa ja muutama papu

Ostin tänään siemenperunat itämään, kaksi ja puoli kiloa Timoa ja kolme kiloa Annabelliä. Sopivan pieniä mukuloita, että mukava istuttaa ja riittävyys hyvä. Sitten aloin miettimään mittasuhteita ja historiaakin: aikaisemmin olin jo päätynyt siihen, että noin viisi kiloa siemenperunaa olisi hyvä määrä, koska se riittäisi noin kahdellekymmenelle neliömetrille perunamaata, jolloin ammattiviljelijän ohjeilla tiheys on vähän yläkanttiin. Se sopii hyvin palstan jakoihin, kun viime kesänä oli vain kahdentoista neliön ala perunalla myöhemmän liikkeellelähdön vuoksi. Tänä vuonna olisi tarkoitus kääntää vähän enemmän nurmea perunalle ja ensi vuoden kaalimaaksi.

Toinen asia, mitä aloin pohtimaan, on vanhempi perunan historia ja kapat. Nykyisellään iso kappa on noin viisi litraa perunaa ja painaa kolmisen kiloa. Aikaisempi kappa vanhoja mittoja käytettäessä vaihteli kyllä, mutta oli ilmeisesti yleensä noin neljä ja puoli nykyistä litraa, kaksi kappaa siis lähelle tuota viittä ja puolta kiloa, jotka minulla siementä ostettuna. Yksi tai kaksi kappaa siemenperunaa oli sellainen määrä, jonka Suomen Talousseura jakoi perunaa kokeiltavaksi torpille ja itsellisille niillä seuduilla, joilla sitä ei entuudestaan kasvatettu, vuonna 1798 Ylä-Satakunnan kadosta kärsineille, 1802 laajemmin Suomessa.

Varsinainen pohdintani on aikaisemmin ollut, kuinka suuri merkitys yhdellä tai kahdella kapalla perunaa on ollut viljelijöille. Yksi asia on ollut käytettävissä oleva maan määrä. Torpalla kaksikymmentä neliötä ei välttämättä ole ollut mikään ongelma, mutta itsellisille ehkä jo ollutkin, kun viljely ollut tupakkaa ja kaalia, ei viljaa. Sitten taas perunamäärä ei välttämättä ole ollut ihan valtavan suuri: sadoissa puhuttu jopa yli kymmenkertaisista tuotoista, mutta myös vain nelinkertaisista, usein kahdeksankertaisesta. Se tarkoittaisi muutamaa kymmentä kiloa, kahdestakymmenestä viiteenkymmeneen ehkä. Vähemmästä, jos sitä on syöty aikaisemmassa vaiheessa loppukesästä. Määrät ovat kyllä voineet olla sikäli merkittäviä, että ne ovat olleet käytettävissä kesällä ennen viljan tuleentumista ja varsinkin huonon viljavuoden jälkeen tärkeäkin ravinnonlähde. Ja kysehän oli kuitenkin totuttelusta: tärkeintä päästä yli ennakkoluuloista ja oppia uuden ravintokasvin hyötyjä.

Sitten toinen asia on pavut, joita EU-projektissa minäkin lähden kokeilemaan. Kuutta lajia muutama papu lajia kohti kuulostaa melko pieneltä määrältä, ehkä ravintokasviksi kasvatettavana mitättömältä. Toisaalta siinä on paljon samoja piirteitä kuin Suomen Talousseuran toiminnassa yli kaksisataa vuotta sitten: kokeillaan, tutustutaan, viestitään, otetaan uusia innovaatioita käyttöön, rakennetaan siemenpankkia kansalaisten varaan, innostetaan tekemään yhteistyötä, vaihtamaan kokemuksia ja jopa siemeniä, ja muutamat pavut saattavat riittää siihen, että sekä maistellaan että otetaan siementä talteen ensi vuotta varten. Jonkinlainen yhteys toiseen aikakauteen.

Kuvassa perunanistutusta yksitoista vuotta sitten.

Haiku kyyhkysistä

Sitten päättivät meidän kyyhkyset pesiä kirsikkapuussa

Viljelypalstan kääntöä

Tänään oli taas erityisen houkutteleva päivä mennä töitten jälkeen pellolle ihastelemaan kevään tuloa. Varsinaisena tavoitteena oli kääntää viimekeväinen perunamaa seuraavaa vaihetta varten, ja siinä samassa sitten kylvää ihan kokeeksi kasvatuslaatikoihin muutamia uusia siemeniä viikonloppuna kylvettyjen seuraksi: tatsoita, korianteria ja lehtimangoldia. Kylvösten kanssa ajatuksena on, että itävät ja kasvavat, jos ovat kasvaakseen, mutta oikeasti on liian aikaista niille nyt. Kokeiluja ja onnenkantamoisia ehkä.

Sitten perunamaan kääntöön. Viime vuonna keväällä tuo oli tiukkaa savimaata, joka oli täynnä juuririkkaruohojen juuria. Juolavehnät tekivät verkostoja kovettuneiden juuripaakkujen sisään. Niitä sai käsin murtaa, jotta juuret sai pois. Silti tuonne sitten tuli istutettua perunaa kahteen vakoon ja perunoiden väleihin harjanteeseen härkäpapua. Pari kertaa kesän aikana multasin perunat ja edelleen perunoita nostaessa poistin myös rikkaruohon juuria. Kesällä ehkä suurimpana riesana oli kierto, jossa kyllä kauniit kukkaset, mutta kietoutui kaikkiin varsiin ja melkein tukahdutti kasvustoa. Sen vahvoja juuria sai poistaa perunoiden välistä.

Yllätys olikin nyt, että maa oli pehmeää lapionpiston syvyydeltä ja melkein juuretonta: vain siellä, missä otin liian ahnaasti reunoja mukaan, löytyi juolavehnän juurakkoja, ja siellä täällä paksumpaa ehkä kierron juurta. Maa oli selvästi viime keväästä parantunut multaamisen, härkäpavun ja perunan toimesta. Ehkä siihen auttoi myös pieni määrä palanutta hevosenlantaa.

Tänä vuonna on tarkoitus jatkaa samaa harjoitusta: viime kesän perunamaasta tulee kaalimaa, noin 2 m * 6 m alalla, höystettynä härkäpavuilla ja herneillä, varmasti myös porkkanalla, sipulilla ja kehäkukalla, mustajuurella. Uusi perunamaa tulee siihen viereen, nyt nurmettuneen näköiseen tilaan, jossa viime vuonna oli pari riviä härkäpapua ja vähän kauempana perunamaasta veriapilaa ja kurkkuyrttiä vihantalannoitekasveina ja antamassa hyönteisille mettä. Tännekin laitan samalla tavalla härkäpapua kasvamaan, jotta saisi samat vaikutukset kuin viime kesäiseen maahan.

Kuvassa siis lohduttoman näköistä sarkaa, jossa varmasti joukossa samaa juolavehnää kuin viime vuonna ja muitakin juuririkkaruohoja, joista perunan kanssa tarkoitus päästä eroon. Maata teen kuuden metrin sarkana sen verran kun jaksan, vähintään tuon vähän yli kaksi metriä, loput jää tässä vaiheessa oleskelutilaksi ja kukkatarhaksi. Ensi vuonna tämäkin sitten toivottavasti hienoa peltomaata hienommille kasveille.

Tämän vuoden projekteihin kuuluu sitten vielä viljelylaatikoiden käyttöönotto. Kun olen sopinut ja maksanut lisämaan käyttöönotosta, on palstan leveys kaksitoista metriä ja siihen menee tiukasti peräkkäin kymmenen viljelylaatikkoa. Näitä onkin jo kolme paikoillaan, kasvuturpeella täytettynä. Nyt olen tilannut samaan riviin vielä seitsemän, että ne muodostavat koko palstan leveydeltä yhtenäisen viljelylaatikon lähelle naapurin rajaa. 

Laatikoiden alustan olen alustavasti kääntänyt juolavehnän juurien poistamiseksi, paitsi siitä, missä entiset rikkaruohot olivat pitäneet roudan jäässä. Sitten on tarkoitus tasoittaa maa, laittaa sille kuitukangas estämään rikkakasvien juuria ja kankaan päälle laatikot, laatikoihin mustaa multaa ja mitä erilaisempia salaatinsukuisia kasveja. 

Kevät lähdössä hyvin käyntiin viljelyn osalta.

Itämerensuomalaisten juuret kielen, geenien ja arkeologian valossa

 

Valter Lang: Homo Fennicus. Itämerensuomalaisten etnohistoria. SKS 2020

Kirjan muoto on mielenkiintoinen. Tarton yliopiston Historian ja arkeologian laitoksen professori kirjoittaa sen tyylipuhtaaseen opinnäytetyön kaavaan. Ja vahva väitöskirjahan se on. Se yhdistää paljon (tekisi mieli sanoa kaiken, mutta se olisi kai liikaa) siitä tietämyksestä, joka on käytettävissä itämerensuomalaisten alkujuurien, etnogeneesin, ratkaisemiseksi ja yhdistää sen noin neljälläsadalla sivulla johdonmukaiseksi ja uskottavaksi kuvaksi, joka kiteyttää ne ajatukset, jotka varsinkin kielitieteen kautta ovat nousseet esille ja jotka kaatavat aikaisempaa, lähinnä arkeologiseen ajatteluun nojannutta, mielikuvaa itämerensuomalaisuuden synnystä. Kirjan hyvin akateeminen muoto palvelee hyvin tarkoitustaan perustella uudenlainen paradigma. Tai ehkä paluuta vanhaan, tarkempana ja paremmilla perusteilla.

Ensimmäisessä ja toisessa luvussa käydään läpi vanhempia ja vähän uudempiakin hypoteesejä itämerensuomalaisten tulosta. Ensimmäisessä luvussa ajoituksen varhaistumista niin, että pian ajanlaskun alun jälkeen tapahtuneesta tulosta siirrytään ajatukseen ajanlaskun alkua edeltäneestä tulosta, sitten ajatukseen siitä, että itämerensuomalaiset olisivat tulleet viimeistään tyypillisen kampakeramiikan kulttuuriryhmän mukana, ja jopa ajatukseen siitä, että itämerensuomalaisten esi-isät olisivat olleet Fennoskandian ensimmäisiä asuttajia. Toisessa luvussa sitten tullaan 2000-luvulla käytyyn keskusteluun arkeologian, kielitieteen ja genetiikan kesken ja tarpeeseen palauttaa tulo myöhempään vaiheeseen, varsinkin kielitieteen varsin perusteltujen näkemysten pohjalta.

Kolmannessa luvussa Lang käsittelee teoreettisia pohdintoja siitä, miten arkeologian löydöt on tulkittavissa kansojen liikkeiden ja pysyvyyden kannalta ja mitä näistä voidaan sanoa. Seuraavissa luvuissa käykin läpi arkeologisia löytöjä lähinnä Viron kannalta, mutta sitoen ne lähiympäristöön: Suomeen, Venäjälle, laajemmin Baltiaan ja jopa Ruotsin puolelle. Neljännessä luvussa käsitellään varsinaista arkeologian syömähammasta: keramiikkaa, ja viidennessä muita arkeologisia löytöjä ja kohteita kuten linnavuoria ja hautapaikkoja. Nämä ovat tietenkin Langin ominta työtä, koska hän on ollut osallisena hyvin laajasti Viron alueen arkeologisissa kaivauksissa. Varsinkin keramiikan kuvaukset ovat maallikolle hieman raskaita, vaikka kuvitus selventääkin tilannetta. Johtopäätelmät tuntuvat kuitenkin oikeilta ja hyvin perustelluilta ja sopivat teoriakatsauksenkin kanssa yhteen.

Kuudennessa ja seitsemännessä luvussa Lang pääsee esittelemään hypoteesin, joka sitoo arkeologiset havainnot yhteen kielitieteen ja geenitiedon kanssa, ensin itämerensuomalaisen yhtenäisen kulttuurin muodostumisesta viimeisellä ajanlaskua edeltäneellä vuosituhannella ja jälkimmäisessä luvussa sen hajaantumisesta karkeasti ottaen ensimmäisellä ajanlaskun jälkeisellä vuosituhannella. Kuvauksen yksityiskohtaisuus ja johdonmukaisuus on nautittavaa ja uskottavaa, jopa välillä epäilyttävän pitkälle. Helposti siitä ei kuitenkaan löytänyt mitään, millä kyseenalaistaa tai kumota päätelmiä. Arkeologia tukee hyvinkin tarkkoja ajatusrakennelmia kielen muotoutumisesta. Myös paleogenetiikan puolelta tullut (rajallinen) tieto sopii yhteen viimeisellä vuosituhannella tapahtuneen muutoksen kanssa: tältä ajalta löytyvät kalmistoista ensimmäiset suomalaisille tyypilliset haploryhmän N3a Y-kromosomit. 

Valter Langin kirja esittelee teorian, jonka mukaan itämerensuomalaisen etnogeneesin muodostuminen tapahtuu nykyisen Viron rannikkoalueella viimeisellä vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua uusien idästä tulleiden ihmis- ja kulttuurivirtojen myötä, ja leviää suunnilleen ajanlaskun alusta alkaen Etelä-Viroon, Viron saarille ja Kuurinmaalle ja Suomen etelärannikolle. Sen varhaisessa vaiheessa kulttuuri liittyy arkeologisesti tarhakalmistoihin, joita leviämisvaiheessa esiintyy myös Suomen ja Ruotsinkin puolella. Malli selittää myös lainasanakerrostumat: indoeurooppalaisesta kantakielestä itäisillä lähtösijoilla, balttilainat reitin varrella sisämaassa ja protogermaaniset lainat Itämeren rannikolla yhteydessä meren kaikilla rannikoilla asustaviin germaanikansoihin.

--

Uusi teoria suomalaisen etnogeneesistä on tervetullut: kahdeksankymmentäluvulta alkaen voimissaan ollut ajatus, jossa "viimeistään tyypillinen kampakeramiikka" olisi merkinnyt suomalaisugrilaisen kielen tuloa nykyisen Suomen ja Viron alueelle, ja vasarakirveskansa olisi jakanut tämän kieliryhmän itämerensuomalaisiin ja saamelaisiin kulttuureihin, on ollut aikansa elänyt jo vuosituhannen vaihteesta alkaen. Valter Lang vastaa haasteeseen hyvin. Tämä kuitenkin tuo mukanaan uusia kysymyksiä ja uutta pohdittavaa. Ensinnäkin on kuvattava suomalaisen kielen leviäminen Suomen puolella, ja heimojen eriytyminen ja kehittyminen. Tämä tulee ehkä jopa yksinkertaisemmaksi, kun aikajänne alkaa ajanlaskun alusta.

Toinen mielenkiintoinen kysymys on, mitä nykyisen Suomen alueella oli itämerensuomalaisen kulttuurin etenemistä ja miten tämä aikaisempi väestö väistyi tai sulautui suomalaisiin siellä, missä siitä ei enää ole jälkiä. Tämä liittyy olennaisesti saamelaiseen etnogeneesiin: koska ja mistä saamelaisten esi-esivanhemmat saapuivat, koska ja missä heistä tuli saamelaisia ja edelleen, mitä tapahtui niille, jotka eivät olleet myöskään saamelaisia. Ja missä ja koska saamelaisten esivanhemmat olivat tekemisissä protogermaanien kanssa niin, että saivat näiltä suomalaisista erillistä lainasanastoa.

Kolmantena tulee kysymys siitä, mitä olivat itämerensuomalaisia edeltäneet kansat Virossa ja Suomen eteläosissa. Millainen on germaanien, baltien ja slaavien etnogeneesi ja jääkö näidenkin varjoon vielä muita, jo täysin hävinneitä ihmisryhmiä kulttuureineen. 

Palapelin kokoaminen on entistä jännittävämpää sen jälkeen, kun saa yhden palasen paikoilleen.

Viljelypalsta ja yhteisöllisyys

Aloitin palstaviljelijänä viime vuonna keväällä, vähän myöhäänkin kun tieto monivuotisesta aarista tuli melko myöhään. Kevät meni siinä, että sai viljelyitä alkuun, raivattua rikkaruohoja (vielä melko heikolla tuloksella), istutettua viinimarjapensaita, perunoita ja ... no, ajan sai kulumaan. Yhteisöllisyys ei siinä vaiheessa ollut se olennaisin asia, vaikka olihan se jo silloin taustalla.

Ensinnäkin jo se, että viljelypalstat ovat kaupungin pelloilla ja niitä vuokraa 4H-yhdistys. Joka kevät ilmeisesti on ruljanssi jakaa kaikki yksivuotiset palstat halukkaille ja uudet ja vapautuvat monivuotiset palstat niitä jonottaville. Ja sitten yksivuotiset palstat kynnetään ja palstat merkitään vuosittain ennen kuin viljelijät pääsevät pellolle. Nopeampi pellolle pääsy onkin yksi syy, miksi halusin mieluummin monivuotisen palstan, monen muun syyn ohessa ... ja ovat ilmeisen haluttuja.

Toinen asia on infra: kaupungin puolesta viljelypalstojen läheisyydessä on letkuilla varustetut vesipisteet, niin kasteluveden saa suoraan letkulla omalle tontille tynnyriin lämpiämään. Suuri etu.

Edelleen, ja tärkeimpänä, viljelijöiden yhteisö, jota aktiiviset harrastajat pitävät yllä. Katariinan viljelijöillä on oma Facebook-ryhmässä, jossa tietoa tapahtumista ja yhteistilauksista ja muutakin keskustelua, kuvia palstoilta. Tärkeänä mukavuustekijänä puusee, jota saa kesän ajan käyttää pientä maksua vastaan, ja samalla maksulla saa käyttöoikeutta joihinkin työkaluihin, kuten kottikärryyn ja viikatteeseen, joita tarvitaan satunnaisesti, mutta todellakin silloin kun tarvitaan. Lisäksi nyt keväällä on erilaisia tarpeellisia yhteishankintoja: lavakauluksia, mustaa multaa, hevosenlantaa, kuorikatetta ... edullisesti ja toimitettuna pellonlaitaan. Asioita, jotka helpottavat viljelyä suuresti. Ja toisaalta Facebook-ryhmästä saa ihan mielenkiintoistakin tietoa: itse löysin sen kautta EU:n kansalaistiedeprojektiin, papujen kasvatukseen. Toisenlaiseen yhteisöön.

Yhteisöllisyys on paitsi mukavaa, on sillä myös vakavampi puoli. Esimerkiksi Turun kaupungin ilmasto-ohjelmassa yhteisöllisyys on nostettu yhtenä tapana ilmastonmuutoksen riskeihin sopeutumiseksi. Sikäli tällä harrastuksella on myös osuutensa suurempien tavoitteiden saavuttamisessa.

Viidakkokurkku ja pitkä päivä

Tämän päivän merkittävät hommat olivat siirtää taimia isompiin ruukkuihin ja pähkäillä, miten ne saa sopimaan ikkunoiden lähettyville, retki viljelypalstalle ja sitten herkkuaterian valmistaminen minulle ja vaimolle. Retkessä erityisenä lisäkierteenä, että sinnehän piti mennä kävellen, kun ei ollut varsinaisesti mitään tarkoitus tehdä, enkä kyllä tehnytkään. Lähinnä haistelin ilmaa. Käveltyäni viisi kilometriä sinne ja sen jälkeen viisi kilometriä takaisin. Tulipa kuntoiltua.

Kasvien sovittamisessa päädyin siihen, että pitää vain miettiä, kuinka paljon mitäkin kasvia tarvitsee. Kaksitoista "Tigrellaa", raidallista "avomaantomaattia" ja kuusi "Chocolade cherry"-kirsikkatomaattia riittävät hyvin ja loput saavat mennä jakoon. Latva-artisokkaa on vain kahdeksan tainta ja menevät kaikki jatkoon, chilejä, "Rawit" olisi vaikka kuinka paljon, mutta kahdeksan saa riittää, viidakkokurkut menevät kaikki jatkoon ja elämänlankaa vielä arvotaan. Nyt nämä kaikki olivat pienissä turveruukuissaan ja menivät turveruukkuineen 8 cm muoviruukkuihin, ja tomaatit isompiin kellarin kätköissä varasto olleisiin. Nyt pääsee sitten taas siirtämään Creamy-purkeista pikkutaimia eteenpäin turveruukkuihin ja kylvämään seuraavat siemenet Creamy-purkkeihin.

Herkkuateriana oli mukaeltu lammaskebab salaatilla ja sämpylällä: maanantain lammaspalapaistin lämmitin, siivilöin talteen lammaskuutiot, suurustamattoman liemen kuppeihin, leikkasin Tarjan leipoman sämpylän kummallekin ohuiksi viipaleiksi, jäävuorisalaattia tomaattia ja punasipulia pieneksi, jugurttikastike omenaviinikastikkeella ja kokosin annokset: salaatti, tomaatti ja sipuli ja näiden päälle jugurttikastike, viereen leipäviipaleet dipattavaksi lammasliemeen ja sitten mureat lampaanlihat. Toimii.

Ja sitten kuva viidakkokurkusta nykyisellään, 6 cm turveruukussa, dominolautasella:

Huomisen puhdetöitä

 

Huomenna on luvassa sopivan sateinen vapaapäivä siihen, että taimien kasvatus nytkähtää askelen eteenpäin. Tomaatintaimet menevät muoviruukkuihin (8 cm * 8 cm) odottamaan ulospääsyä ja kasvihuoneeseen menoa. Samaten varmaan chilintaimet ja latva-artisokat. Niille olen kyllä varannut puutarhan Mustaa multaa suuremmassa säkissä, että saavat totutella tulevaan elämäänsä tuotantovaiheessa. 

Turvepotteihin taas menee samettiruusut ja ensimmäiset basilikat; jotka nyt ovat jäätelörasioissa. Samaten oppineenkukat, lilliput, menee turvepotteihin. Seuraavana kylvettäväksi tulevatkin sitten ainakin kaalit, että kerkiävät hyvään vauhtiin ennen ulosistutusta.

Kansalaiset tekevät tiedettä pavuista

 

Pulsesincrease on viisivuotinen EU-projekti, johon osallistuu 26 tutkimusryhmää tai laitosta neljästätoista maasta. Tutkimuskohteina ovat palkokasvit: pavut, linssit, kikherneet ja lupiinit ja niiden kantojen säilyttäminen, ominaisuudet ja käyttö. Erityisenä mielenkiinnon kohteena on lisätä palkokasvien lajivalikoimaa, biodiversiteettiä, Euroopassa, osana tulevaisuuden maataloutta ja ravinnontuotantoa.

Yhtenä osana projektia on "kansalaistiede", tavalliset harrastajat ja viljelijät viljelemässä ja raportoimassa kukin muutamasta papulajista ja mahdollisesti ja toivottavasti säilyttämässä mielenkiintoisia kantoja ja jakamassa niitä edelleen, mahdollisesti vaihtamassa toisten harrastajien kanssa. Tätä varten kullekin osallistujalle lähetetään, materiaalinsiirtosopimusta vastaan, kuutta lajia papuja (joista yksi kaikille yhteinen kaupallinen lajike standardina) sellaisen määrän, että sitä voi kasvattaa pellolla, puutarhassa tai vaikka parvekkeella. Kuvan (pulseincrease-projektin kotisivulta) perusteella näyttäisi olevan noin viisi papua per laji.

Kansalaisprojektiin on ilmoittautunut yhteensä yli 3400 osallistujaa. Papulajikkeita, maatiaisrotuja, on yhteensä yli tuhat. Osallistujat ympäri Eurooppaa, mutta eniten Keski- ja Etelä-Euroopasta, selkeä keskittymä jostakin syystä Portugalissa. Suomesta ilmeisesti muutama mukana. Minä osasin hakea sinne, kun viljelypalstojen yhteisellä Facebook-sivulla oli siitä tietoa. Nyt olen allekirjoittanut materiaalinsiirtosopimuksen ja odottelen papulajitelmaani ja lisäohjeita loppukuusta.

Ensi kesänä olisi joka tapauksessa tarkoitus kasvattaa ainakin härkäpapua palstalla ja ruusupapuja puutarhassa koristekasvina. Ja joku muukin koristeellinen papu on tarttunut matkaan. Ja tietenkin herneitä pitää kasvattaa. Kansalaistiedeprojekti tuo sitten lisämaustetta tähän viljelyyn.

Koronaa ensimmäisen vuoden jälkeen

Asiat eivät aina etene nopeasti, varsinkaan haluttuun suuntaan. Viime vuonna tähän samaan aikaan korona osui Suomeenkin. Hallitus reagoi siihen vahvasti ja tavoitteeksi muodostui aluksi tartuntojen etenemisen hidastaminen sillä tavalla, että sairaalakapasiteetti ei ylittyisi, ja myöhemmin puhuttiin jopa tukahduttamisesta. Suhtautuminen perustui aluksi siihen, että myöhemmin pandemiaksi luokiteltu epidemia käyttäytyisi jotakuinkin kuin vaikeampi influenssa: hiipuisi vähitellen pois ja siihen asti tulisi vahinkoja rajata. Niin kävikin. Tartunnat vähenivät ja kesällä oltiin melkein normaalissa tilanteessa vaikka varpaillaan: taudin uhka ei mennyt minnekään. Syksyllä se sitten lähti uuteen nousuun, aiheutti uusia rajoituksia ja uutta huolta. Ja vuoden alusta taas uudestaan, entistä voimakkaammin.

Tällä hetkellä useat asiat luovat taas uutta toivoa: Suomi on pärjännyt verraten hyvin vertailtaessa muuhun Eurooppaan ja muuhun maailmaan, tartuntojen määrät ovat (taas) laskussa ja rokotteita on saatavilla. Hyvästä pärjäämisestä voidaan varmasti osaltaan kiittää harvaa asutusta ja hieman etäistä kansanluonnetta, jolla on helppo pitää turvavälejä, mutta myös hallituksen oikea-aikaisia ja oikeaa mittakaavaa olevia toimia. Kaikessa ei ole onnistuttu, mutta tautiluvut pysyneet eurooppalaisittain varsin kohtuullisina. Kun nyt alkanut lasku taas saataisiin vakiinnutettua, voivat rokotteet jo kesästä alkaen suojata uudelta aallolta. Niillä saataneen laumasuoja, joka väestön sairastamisella olisi tullut hyvin kalliiksi ja tuskalliseksi.

Huolenaiheitakin on: sekä metalliteollisuus että maatalous edellyttävät vieras- ja kausityöntekijöitä, jotka saattavat taas, varotoimenpiteistä huolimatta, tuoda uusia tartuntoja pahemmilta tautialueilta. Tästä nähtiin esimerkkejä jo viime vuonna, ja tämän vuoden puolella Rauman telakan joukkoaltistukset ja joukkosairastumiset sulkivat koko telakan järjestelyjen ajaksi. 

Vakava huolenaihe on myös uusien viruskantojen kehittyminen. Toistaiseksi huolta aiheuttavia kantoja tunnetaan kolme, joista brittiläinen muunnos on aikaisempaa tarttuvampi ja sekä eteläafrikkalainen että brasilialainen variantti pystyvät jonkin verran kiertämään rokotteella tai alkuperäistä virustartuntaa sairastamalla saatua immuniteettia. Pelättävissä on, että näiden ollessa valloillaan saattaa kehittyä vielä hankalampia mutantteja, jotka edellyttävät uuden rokotteen kehittämistä ja jakelua.

Edelleen huolenaihe on, miten talous nousee Koronapandemian päätyttyä. Yhtenä puolena asiassa on julkisen talouden velkaantuminen, mutta yksityisten pienten yritysten ja muiden toimijoiden kestokyky: miten palvelualat ja esiintyvän taiteen toimijat kestävät rajoituksia vielä kevään ja ehkä kesän yli.

Tällä hetkellä tilanne näyttää taas valoisalta. Tärkeää kuitenkin edelleen, että tartunnat saadaan pidettyä alhaalla rokotesuojaa odotellessa, jotta uusiin riskeihin pystytään reagoimaan. Maailmanlaajuisesti pitää muistaa, että "kukaan ei ole turvassa ennen kuin kaikki ovat turvassa". Suomea ei pysty pitämään puhtaana, jos lähinaapureissa virus on voimissaan ja variantti toisella puolella maapalloa voi aiheuttaa uuden aallon. Nyt on kuitenkin taas hyvä hetki toivoa, että asiat ovat paremmin kesällä.

Tomaatintaimia ja kaikkea muutakin

 

Kevätajan harrastuksena on valmistautua kesän viljelyksiin kasvattamalla taimet ikkunalaudoilla ja missä valoisaa tilaa sattuukin löytymään. Tänä vuonna olen valmistautunut kunnolla rakentamalla varastotelineen työpöydälleni, vaimon työpöydälle ja salin ikkunan eteen. Työpöydillä kummallakin kaksi tasoa taimille, minulla vielä yksi taso lähinnä mehikasveille. Salin ikkunan edessä kaikkiaan neljä tasoa, joista kaksi jo olemassaoleville kasveille, kaksi taimille. 

Ensimmäiset kasvit kylvöksessä olivat chilit ja tomaatit. Chilit olivat ihan Prisman vihanneshyllystä rawit-lajia, hyvinkin tulinen pieni chili, tulisuudeltaan 6-7/10. Yhdestä pienestä palosta riitti suorastaan järjettömään määrään taimia, joista sitten parikymmentä mennyt eteenpäin turvepotteihin ja menossa siitä eteenpäin kasvatukseen.

Tomaatteja on kahta lajia, kun tarkoituksena vähän rajoittaa lajikemäärää. Näitä on meidän "kasvihuoneessa" kasvatettavaksi kirsikkatomaatti "chokolate cherry" ja sitten ilmeisesti avomaallakin menestyvä korkea "tigerella", jonka tomaatit keltapunaraitaisia. Siemenet ostettu pusseissa, kirsikkatomaatin pussissa kuusi siementä, jotka kaikki itivät ja kasvavat nyt taimina, ja tigerellaa 0,1 grammaa, josta taimia tuli yli tarpeen, nyt kasvamassa parikymmentä tainta, jotka pitäisi pian siirtää isompaan ruukkuun. Kuvassa vähän yli viikon takaa, maaliskuun loppupuolelta.

Samaan aikaan noiden kanssa menivät latva-artisokan taimet kokeilumielessä ja nekin hyvässä vauhdissa. Mielenkiintoisempia tuttavuuksia sitten viidakkokurkut ja hyppysinkokurkut, joista ainakin osa jää sisäkasvatukseen myös kesällä. Ja sitten vielä erinäinen määrä maustekasveja: muun muassa viittä lajia basilikaa. Ja kukkasia: elämänlankaa, neljää lajia samettiruusuja, oppineidenkukkaa, päivänsineä, rohtosamettiruusua ... ja valikoima kaktuksia.

Sitten on vielä kasveja odottamassa sisälle kylvämistä: kaalit, montaa lajia, krasseja, auringonkukkaa ...

Kevät etenee nopeasti.

Viljelypalsta

 

Otanpa esille viljelypalstani, koska siellä tulen aika paljon viettämään aikaani tulevana kesänä, toivottavasti, ja tekemään kaikkea mielen kiintoista, ainakin omasta mielestäni. Viime keväänä siis jo sain vuokrata Turun kaupungin vuokrapalstan, monivuotisen. Monivuotisuus tarkoittaa, että sopimuksella saa pitää samaa palstaa monta vuotta, nyt vuoteen 2028 asti. Tarkoittaa myös sitä, että palstaa ei kynnetä vuosittain, joten siellä saa pitää myös monivuotisia kasveja, kuten marjapensaita. Pieniä rakennelmiakin sallitaan. Pääsiäisen kuvassa onkin kolme viljelylaatikkoa, jotka otin viime kesänä käyttöön salaattien kasvatukseen, ja alustavasti käännettyä maata vielä seitsemälle laatikolle. Näihin tulee mustaa multaa ja kaikkea herkempää kasvia, kuten juuri salaattia ja sitten maustekasveja ja ehkä tomaattejakin.

Viime kesänä istutin ensimmäiset(?) viinimarjapensaat palstalle, kolme punaista, kaksi mustaa ja kaksi karviaisia. Raparperintaimenkin vein sinne. Sitten siellä kasvoi muutamia rivejä perunaa, Colomboa, ja maa-artisokkaa. Härkäpapua kasvoi sekä perunoiden kanssa samassa vaossa antamassa typpeä että ihan erillisinä riveinä. Tänä kesänä tuleekin useampaa papua ja hernettä kasvatukseen, mutta niistä enemmän myöhemmin. Vihantalannoitusta varten siellä kasvoi myös kurkkuyrttiä ja veriapilaa, jotka antoivat myös pörriäisille keräyskohteen. Puutarhan muutkin rikkaruohot saivat vapaasti rehottaa ja kukkia biodiversiteettinurkkauksessa.

Palstan huoltoon kuuluu vesisaavi, johon saa kaupungin tarjoamalla letkulla varattua kasteluvettä lämpiämään. Tänä kesänä sinne on tarkoitus saada myös pieni oleskeluterassi, jossa voi vaikka nauttia teestä tai kahvista puuhastelujen lomassa tai niiden sijaan. Tästäkin sitten jatkossa enemmän.