tiistai 27. huhtikuuta 2021

Samettiruusuja ja politiikan hurja päivä

 


Kylmä päivä eikä muutenkaan paljoa uutta kerrottavaa kasveista. Olin vain ajatellut pistää kuvan samettiruusun taimista, joita kasvatan kotipihaa varten. Kaksikymmentäkaksi ryhmäsamettikukkaa ja kaksikymmentäkaksi kääpiösamettikukkaa turveruukuissa. Sitten päivän poliittinen kattaus alkoi mennä mielenkiintoiseksi. Keskustapuolueen Annika Saarikko kertoi, että alkavat epäillä hallituksen toimintakykyä ja perustuslakituomioistuin kertoi, että EU:n tukipaketti edellyttää 2/3 määräenemmistöä eduskunnassa.

Tänään siis oli puolivälikehysriihen seitsemäs päivä. Koronakriisin vuoksi suunnitelmat ovat joutuneet vahvaan uudelleenarviointiin, minkä takia tavallista pidempi neuvottelu kehysriihessä on ihan ymmärrettävää. Sitten erikseen on Keskustapuoluetta lähellä oleviin tahoihin erityisesti vaikuttava tilanne, kun turpeenpoltto on käymässä kannattamattomaksi päästökaupan vuoksi, paljon nopeammin kuin mihin kevyellä veronkorotuksella pyrittiin. Tämä on luonut erityistä painetta Keskustapuolueelle noissa neuvotteluissa. Muita hiertäviä asioita on, kuinka nopeasti koronakriisin jälkeen voidaan palata normaaliin menokehykseen ja millaisilla työllisyystoimilla julkista taloutta saataisiin kohennettua. Erityisiä kierroksia otettiin, kun Vanhasen esityksessä oli koulutusleikkauksia ja Marinin kompromississa veronkorotuksia. Oman lisänsä toi, kun Keskustapuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kurvinen kertoi, miten heille on vaikeaa, kun heidän kilpakumppaninsa pääsevät sanomaan vihervasemmistolaisen puolueen apupuolueeksi. Asiaa ei auta, että Keskusta ei ole saanut kannatustaan kasvuun ennätyksellisen huonon eduskuntavaalimenestyksen jäljiltä kahdesta puheenjohtajavaihdoksesta huolimatta. 

Tänään jo povattiin hallituksen kaatumista (kuten muutamana edellisenäkin päivänä), mutta neuvottelut jatkuivat myöhäiseen iltaan ja jatkuvat taas huomenna. Aikaisempien pohdintojen perusteella tämän hallituksen kaatuessa mahdollisia kombinaatioita olisi jonkinlainen sinipunahallitus tai oikeistohallitus. Sinipunassa Keskustapuolue olisi oppositiossa, häränpyllyhallituksessa samassa raossa, jossa menetti viime kaudella yli seitsemän prosenttiyksikköä kannatusta. Olisi myös mahdollista, että kumpikaan näistä ei enää muodostuisi loppukaudeksi vaan olisi mentävä uusiin eduskuntavaaleihin, jotka nekään ei välttämättä olisi kaikille osapuolille mieluisat, mieluisimmat nykyisellään perussuomalaisille. Ehkä siihen ei tarvitse mennä.

Päivän varsinainen uutinen oli, että Perustuslakivaliokunta äänesti äänin 9:8 että EU-tukipaketti edellyttää 2/3 enemmistön mennäkseen läpi. Tähän hallituksen äänet eivät riitä ja Kokoomuksesta toivotaan tukea äänestykseen. Erityisen mielenkiintoista on, että Kokoomuksen, Keskustapuolueen ja Perussuomalaisten edustajat äänestivät määräenemmistön puolesta ja SDP:n, Vihreiden, Vasemmistoliiton ja RKP:n edustajat äänestivät yksinkertaista enemmistöä. Päätös oli siis täysin poliittinen. Perussuomalaiset ovat ilman muuta äänestämässä tukipakettia vastaan kuin myös Kristillisdemokraatit. Kokoomus on tämänpäiväisessä kokouksessaan päättänyt äänestyksellä, että kokoomuksen kansanedustajat äänestävät äänestyksessä tyhjää, jolloin hallituksen äänet riittäisivät viemään esityksen läpi perussuomalaisia ja kristillisdemokraatteja vastaan. Ainakin kaksi kokoomuksen kansanedustajaa on kuitenkin jo nyt kertonut äänestävänsä esitystä vastaan.

Sekä Keskustapuolueen että Kokoomuksen kannat olivat jonkinlainen poikkeama ennakoidusta: Keskustapuolue äänesti hallituksen tavoitteiden vastaisesti ja Kokoomuksen olisi kuvitellut EU-myönteisenä puolueena tukevan jo PeV:ssä tukipaketin läpimenoa. Kumpikin kuitenkin kokee Perussuomalaiset omiksi kilpailijoikseen, mikä saattaa vaikuttaa päätökseen: pelkäävät äänestää mahdollisesti heidän äänestäjäkunnalleen epämieluisaa vaihtoehtoa, minkä vuoksi äänestivät perussuomalaisten tavoin. Huonoimmillaan tuota voisi pitää myös ennusmerkkinä suunnitellusta hallitusyhteistyöstä, kun Keskustapuolueen ja Perussuomalaisten näkemykset tässä aidosti kohtaavat ja Kokoomus kääntyy heidän kannalleen. Olisi kuitenkin melkoinen ikävä yllätys, jos ennustus kävisi toteen.

Ennusmerkit mahdollistavat kaksi erilaista kehityskulkua: neuvottelut jatkuvat ja Keskustapuolue löytää edelleen paikkansa nykyisessä hallituskokoonpanossa tai hallitus kaatuu ja tilalle muodostuu oikeistohallitus, joka todennäköisesti kaataisi myös EU-tukipaketin. Erityisenä kummallisuutena olisi, jos Keskusta jatkaisi nykyhallituksessa, mutta omista lähtökohdistaan ja kannatustoiveissaan kaataisi tukipaketin, kun siitä äänestetään. Se saattaisi nipinnapin olla hyväksyttävissä oleva tapahtumasarja.

Ja sitten positiivisempiin kuviin: Elämänlanka


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hallitusspekulaatiota eduskuntavaalien jälkeen

Joulukuun lopussa arvioin mahdollisia hallituskokoonpanoja silloisten kannatusprosenttien perusteella. Silloin pidin mahdollisena kolmea eri...