keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Raparperi tullut pintaan, hallituskriisi vältetty ja EU:n elvytyspakettia ihmetellään


Kävin tänään vain katsomassa viljelypalstalla. Huomenna sinne tulee ainakin lavakauluksia, hevosenlantaa ja mustaa multaa, mutta niitä pääsee asentamaan vasta Vappupäivänä kun on ehkä pihassa vietetty aattona aikaa paljussa ja ainakin syöty perunasalaattia ja muita perinteisiä vappuruokia. Simaakin on jääkaapissa kymmenen pulloa pullotettuna. Palstalla löytyi sitten pienen etsimisen jälkeen raparperi, joka oli aika pieni ja ryppyinen, mutta voimalla tulossa esille. Tämän vuoden raparperisato tulee kyllä todennäköisesti vielä pihasta, ei niinkään palstalta.

Hallituksen kehysriihen voimallisimmat puinnit saatiin tänään päätökseen, kun Keskustapuolue sai riittävät myönnytykset toisilta: turpeentuottajia tuetaan, mahdollisuuksia turpeen verottomaan polttoon lisätään, verotusta kiristetään suurimpia esitettyjä lukuja vähemmän ja kehyksen ylityksessä tapahtui pientä viilaamista alaspäin: 900 miljoonan ylitys 2022 ja 500 miljoonaa 2023. Hurjia lukuja silti, joskin valtion budjetissa suhteellisen pientä. Keskeisin positiivinen asia kuitenkin, että nykyinen hallitus saa jatkaa hyvää työtä koronaepidemian hoitamiseksi ja siitä irrottautumiseksi.

Toinen eilisen kiperä kysymys on EU:n elvytyspaketin hyväksyminen. Se on nyt muuttunut Kokoomuksen väännöksi, koska eivät pysty ottamaan kunnollista kantaa pakettiin: eivät haluaisi aiheuttaa kaaosta Eurooppaan kaatamalla pakettia, mutta eivät ole kovin tyytyväisiä myöskään löysään rahanjakoon ja tulonsiirtoon Suomesta poispäin. Perussuomalaisille tämä ei ole ongelma: tulevat vastustamaan pakettia kuten Kristillisdemokraatitkin ja saavat lyötyä kiilaa Kokoomuksen riveihin, edes paljoa yrittämättä. Kokoomuksen sisältä kuuluu ääniä paketin kaatamiseksi. Niin tuskin kuitenkaan käy, jos hallituspuolueet pysyvät yhtenäisinä. Ja paketin kaatuminenkin saattaisi olla mielenkiintoista, ainakin.

Nyt toivottavasti vähäksi aikaa riittää politiikka: nukkumaan, huomenna töitä, sitten Vapun ruokahuoltoa ja siivoamista, Vappuaattona vähän töitä, ehkä paljun lämmitystä, ruuanlaittoa, ja sitten Vappupäivänä viljelyspalstalle rakentamaan lavoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hallitusspekulaatiota eduskuntavaalien jälkeen

Joulukuun lopussa arvioin mahdollisia hallituskokoonpanoja silloisten kannatusprosenttien perusteella. Silloin pidin mahdollisena kolmea eri...