lauantai 4. huhtikuuta 2020

Uusi hallitus koronan varjossa

Tilanteet muuttuivat nopeasti. Arvaus hallituksen muodostajista toteutui, mutta pienten mutkien jälkeen hallitus vahvistui entisestään: SDP:n, Vihreiden, Vasemmistoliiton, Keskustapuolueen ja Ruotsalaisen kansanpuolueen muodostama hallitus toteutui melko normaalissa järjestyksessä Rinteen vetämissä hallitusneuvotteluissa. Ennakkoarvaukset neuvottelujen pitkittymisestä eivät toteutuneet eikä Kokoomus saanut väännettyä omaa kovaa linjaansa alkumetrejä pidemmälle neuvotteluissa. Perussuomalaiset jäivät suunnilleen ensimmäisestä kättelystä pois neuvotteluista. Sikäli kaikki meni kuten toivottua.
Eri asia sitten on, miten syksyn sekoiluihin pitäisi suhtautua. Varsinainen murheenkryyni oli Postin tilanne, jossa toimiva johto yritti ilmeisesti viedä läpi viime kauden päätöksiä henkilöstön ehtojen huonontamisesta. Tämä meni SDP:llä ilmeisesti jossakin kuolleessa kulmassa eteenpäin, eikä omistusohjausministeri osannut siihen ajoissa puuttua. Tilanne kuitenkin ryöstäytyi niin, että postilaiset menivät lopulta lakkoon ja politiikot eivät muistaneet oikein, mitä kukakin oli milloinkakin sanonut. Sekavassa tilanteessa hallitus kaatui, mutta uusi hallitus saatiin entistä ehompana pystyyn. Pääministeriksi nousi nuori hallintotieteilijä, Sanna Marin, ja toiminta tuntui saavan alusta alkaen uutta ryhtiä.
Odottamattomana maailmanlaajuisena katastrofina nousi yhtäkkiä, muutamassa kuukaudessa, Kiinasta saanut epidemia, jossa ilmeisesti lepakoista peräisin oleva koronavirus levisi ensin tammikuussa Kiinan Wuhanissa tappaen virallisten ilmoitusten mukaan noin kolme tuhatta ihmistä, sitten laajemmin maailmalle, erityisesti Italiaan ja Espanjaan, joissa tähän mennessä kummassakin yli kymmenentuhatta uhria, ja lopulta koko maailmaan, jossa nyt yli miljoona tartunnan saanutta ja kuusikymmentätuhatta kuollutta. Koko maailma on vetäytynyt erilaisiin karantiineihin ja kaikkialla on pelko terveydenhoidon romahduksesta.
koronasta muodostui nuorelle hallitukselle tulikoe, josta tähän mennessä on selvinnyt kunnialla. Suomessa lähdettiin varsin aikaisessa vaiheessa, oikea-aikaisesti, suorittamaan järeitä toimia ensin sairastumishuipun siirtämiseksi eteenpäin ja mataloittamiseksi, "flatten the curve", ja nyt jopa viruksen etenemisen pysäyttämiseksi. Toimia on ollut esimerkiksi ulkorajojen sulkeminen, koulujen sulkeminen, kokoontumisten rajoittamainen, kehotukset vanhusväestölle pysytelle kotona karanteeninomaisissa oloissa ja nyt viimeksi sekä Uudenmaan että kaikkien ravintoloiden sulkeminen. Samalla on testauskapasiteettia lisätty taudinkantajien tunnistamiseksi ja leviämisen estämiseksi ja valmistauduttu hoitokapasiteetin kasvattamiseen.
Hallitus on esiintynyt selkeästi ja luottamusta herättävästi. Viesti on mennyt perille. Aika näyttää, miten Suomi kestää hoidon kustannukset, mutta tällä hetkellä näyttää, että tartunnoissa olemme pysyneet kohtuullisissa lukemissa naapurimaihimme verrattuna. Myös hallituksen kannatus on kestänyt ja vahvistunut: viimeisimmässä gallupissa hallituspuolueiden kannatus oli jo samoissa kuin keväällä ennen hallituksen muodostumista, syksyn notkahduksesta toipuneena.
Tällä hetkellä tilanne sekä maailmanlaajuisesti, eurooppalaisittain että Suomen osalta näyttää erittäin haastavalta ja jopa pelottavalta, mutta Suomessa nuori hallitus valaa uskoa tulevaisuuteen. Me selviämme tästä!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hallitusspekulaatiota eduskuntavaalien jälkeen

Joulukuun lopussa arvioin mahdollisia hallituskokoonpanoja silloisten kannatusprosenttien perusteella. Silloin pidin mahdollisena kolmea eri...