Twitter-keskustelujen pohjalta halusin kirjoittaa muistiin muutamia ajatuksia nyt edesmenneen hallituksen saavutuksista ja siitä retoriikasta, joka tähän liittyy. Keskustelu lähti liikkeelle siitä, että virrassa vastaan tuli OECD:n kuvaaja valtionvelasta ja sen korkokustannuksista bruttokansantuotteeseen suhteutettuna eri maissa 2017. Tällä piti perustella tulevalle hallitukselle sitä, että valtionvelan kasvaessa korkokulut kasvavat. Silmiinpistävä asia oli kuitenkin, että Suomi sijoittui kuviossa hyvin: sekä velan määrässä että korkokuluissa selkeästi OECD:n keskiarvon alapuolelle. Tämä kuvio tuntuu ristiriitaiselta muistelemaani pelotteluun nähden.
Kuvion perusteella, nykyisillä rakenteilla, valtion velan ennustetaan siis kasvavan bruttokansantuotteeseen nähden 2030-luvulta alkaen. Tästä päästään rakenteelliseen kestävyysvajeeseen, joka on ollut toinen argumentti jatkuville leikkauksille.
Sipilän hallituksen aloittaessa kestävyysvajeeksi arvioitiin 10,7 miljardia. Hallitusneuvotteluissa rakennettiin paketti kymmenen miljardin kiinni kuromiseksi. Se perustui kolmen miljardin säästöihin SoTe-uudistuksen kautta, miljardin säästöihin keventämällä kuntien tehtäviä, neljän ja puolen miljardin säästöihin suoranaisilla leikkauksilla muun muassa indeksijäädytyksillä ja poistamalla erilaisia tukia, ja lopulta puolentoista miljardin säästöihin tukemalla työllisyyttä tai toteuttamalla ehdollisia lisäleikkauksia. Nämä kirjattiin mukaan hallitusohjelmaan.
Valtiovarainministeriön selvityksessä 2017 käytiin läpi nämä säästötavoitteet: 4 miljardin säästöt katsottiin toteutuneiksi, koska ne oli kirjattu suurelta osin kehyksiin ja lopuista oli vaihtoehtoisia toteutustapoja. Sen sijaan työllisyystavoitteesta ei ollut vielä laskettavissa mitään tulosta. SoTe-uudistuksen osalta taas pelättiin jopa kustannusten riistäytymistä valinnanvapauden lisätessä hoitoja ja maakuntien käyttäessä vähintäänkin tarkasti kaikki valtiolta saatavan rahan ja todennäköisesti edellyttävän jopa lisää, koska lainsäädäntö velvoittaa joka tapauksessa yhteiskuntaa tarjoamaan sosiaali- ja terveyspalvelut oli siihen sitten rahaa budjetissa tai ei. Myöskään kuntien tehtävien vähenemisestä ei ollut näyttöä. Saldo 4 miljardin säästöt. Kestävyysvaje siis noin 7,7 miljardia.
Syyskuussa 2019 valtiovarainministeriössä arvioitiin tilannetta uudestaan. Toteutuneet säästöt eivät olleet muuttuneet. Suorat leikkaukset arvioitiin edelleen neljäksi miljardiksi. Työllisyystilanne oli kyllä parantunut olennaisesti, mutta valtiovarainministeriö ei ottanut tätä huomioon, koska kyseessä saattaa olla suhdanteista johtuva vilkastuminen, joka ei vaikuta pidemmällä tähtäimellä. SoTesta tai kuntien tehtävien karsimisesta ei ollut uutta tietoa, joka auttaisi arvioimaan niiden tuottavan säästöjä. Sen sijaan laskentaperusteet muuttuivat, koska otettiin käyttöön varovaisemmat arviot talouden kehityksestä. Tämä nipisti noin miljardin lisää vajeeseen. Kestävyysvajeen arvioksi tuli 8,8 miljardia.
Joulukuussa 2019 valtionvarainministeriön Talvi-talouskatsauksessa lähinnä uudet väestöennusteet muuttivat tilannetta dramaattisesti. Kestävyysvaje kasvoi syyskuun 3,2 %:sta 3,8 %:in, eli edellisen pohjalta laskettuna 10,4 miljardiin. Kestävyysvaje oli palannut leikkauksia edeltäneelle tasolle ja hallituksen neljän vuoden leikkauspolitiikka riitti hädin tuskin kattamaan huonontuneet ennusteet. Toisaalta kestävyysvajeen malli ei huomioi sitä, että esimerkiksi koulutustason heikennys todennäköisesti heikentää tulevaa tulopuolta. Tämä hallituksen politiikan vaikutus jää laskelmassa huomiotta.
Päällimmäiseksi ajatukseksi jäi, että kestävyysvajeen laskemisen tavoitteena, siten kuin se valtiovarainministeriössä tehdään, on pakottaa hallitus leikkauksiin. Hyväkään työllisyyskehitys ei hallituskauden aikana muuta ennustetta positiiviseksi (koska suhdannevaikutus), eikä leikkausten vaikutusta tuleviin tuottoihin huomioida (koulutuksen tai tutkimuksen leikkaukset eivät heikennä). Kaiken kaikkiaan antaa kuvan heikosta mallista, jolla ajetaan leikkauspolitiikkaa löyhästi tosiasioihin pohjautuvalla analyysillä. Tätä tarkasteltava edelleen.
Valtiovarainministeriön selvityksessä 2017 käytiin läpi nämä säästötavoitteet: 4 miljardin säästöt katsottiin toteutuneiksi, koska ne oli kirjattu suurelta osin kehyksiin ja lopuista oli vaihtoehtoisia toteutustapoja. Sen sijaan työllisyystavoitteesta ei ollut vielä laskettavissa mitään tulosta. SoTe-uudistuksen osalta taas pelättiin jopa kustannusten riistäytymistä valinnanvapauden lisätessä hoitoja ja maakuntien käyttäessä vähintäänkin tarkasti kaikki valtiolta saatavan rahan ja todennäköisesti edellyttävän jopa lisää, koska lainsäädäntö velvoittaa joka tapauksessa yhteiskuntaa tarjoamaan sosiaali- ja terveyspalvelut oli siihen sitten rahaa budjetissa tai ei. Myöskään kuntien tehtävien vähenemisestä ei ollut näyttöä. Saldo 4 miljardin säästöt. Kestävyysvaje siis noin 7,7 miljardia.
Syyskuussa 2019 valtiovarainministeriössä arvioitiin tilannetta uudestaan. Toteutuneet säästöt eivät olleet muuttuneet. Suorat leikkaukset arvioitiin edelleen neljäksi miljardiksi. Työllisyystilanne oli kyllä parantunut olennaisesti, mutta valtiovarainministeriö ei ottanut tätä huomioon, koska kyseessä saattaa olla suhdanteista johtuva vilkastuminen, joka ei vaikuta pidemmällä tähtäimellä. SoTesta tai kuntien tehtävien karsimisesta ei ollut uutta tietoa, joka auttaisi arvioimaan niiden tuottavan säästöjä. Sen sijaan laskentaperusteet muuttuivat, koska otettiin käyttöön varovaisemmat arviot talouden kehityksestä. Tämä nipisti noin miljardin lisää vajeeseen. Kestävyysvajeen arvioksi tuli 8,8 miljardia.
Joulukuussa 2019 valtionvarainministeriön Talvi-talouskatsauksessa lähinnä uudet väestöennusteet muuttivat tilannetta dramaattisesti. Kestävyysvaje kasvoi syyskuun 3,2 %:sta 3,8 %:in, eli edellisen pohjalta laskettuna 10,4 miljardiin. Kestävyysvaje oli palannut leikkauksia edeltäneelle tasolle ja hallituksen neljän vuoden leikkauspolitiikka riitti hädin tuskin kattamaan huonontuneet ennusteet. Toisaalta kestävyysvajeen malli ei huomioi sitä, että esimerkiksi koulutustason heikennys todennäköisesti heikentää tulevaa tulopuolta. Tämä hallituksen politiikan vaikutus jää laskelmassa huomiotta.
Päällimmäiseksi ajatukseksi jäi, että kestävyysvajeen laskemisen tavoitteena, siten kuin se valtiovarainministeriössä tehdään, on pakottaa hallitus leikkauksiin. Hyväkään työllisyyskehitys ei hallituskauden aikana muuta ennustetta positiiviseksi (koska suhdannevaikutus), eikä leikkausten vaikutusta tuleviin tuottoihin huomioida (koulutuksen tai tutkimuksen leikkaukset eivät heikennä). Kaiken kaikkiaan antaa kuvan heikosta mallista, jolla ajetaan leikkauspolitiikkaa löyhästi tosiasioihin pohjautuvalla analyysillä. Tätä tarkasteltava edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti