tiistai 16. huhtikuuta 2019
117
Hallitusneuvottelut eivät ole vielä alkaneet, mutta keskusteluissa alkaa nousta tietty luku esille. Tälle päivälle sitä vahvisti Keskustapuolue, jossa pääministeri Sipilä ilmoitti luopuvansa puheenjohtajuudesta ylimääräisessä puoluekokouksessa 7. syyskuuta. Keskustan puoluehallitus puolestaan katsoi, että vaalitulos johtaa oppositioon, paitsi jos neuvotteluissa suostutaan heidän ehtoihinsa, joihin demarien näyttäisi olevan helppo suostua. Asiat edistyvät tällä rintamalla toistaiseksi demarivaikuttajien toiveiden mukaisesti. Samaan aikaan Kokoomuksen Petteri Orpo kertoo, että Kokoomus ei lähde kenenkään hallitukseen kamreeripuolueeksi. Askelmerkit pysyvät hyvin kasassa Mikael Jungnerinkin ehdottamaan ja Marko Junkkarin ennustamaan malliin. Mutta siis: neuvottelut edelleen käymättä siitä, ketkä hallituksessa ovat ja mitä tekevät ja miten vaaleissa tärkeiksi äänestetyt teemat toteutuvat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Satatuhatta uutta työllistä - laskennallisesti
Orpon hallituksen hallitusohjelmassa keskeisenä tavoitteena on valtion velkaantumisen hillitseminen. Julkilausuttuja mittareita on valtiont...

-
Perustulo : Lähtökohtana radikaalille perustulolle on, että sillä pystyy elämään täyttä mutta suhteellisen vaatimatonta elämää. Sen pitää ...
-
Orpon hallituksen hallitusohjelmassa keskeisenä tavoitteena on valtion velkaantumisen hillitseminen. Julkilausuttuja mittareita on valtiont...
-
Tänä vuonna ostin ensimmäisen jouliukalenterin kymmeniin vuosiin, kun Impecta Fröhandel myi sellaista siemeniä ja vähän tarvikkeitakin sis...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti